Elektroniikan vallankumous

Mikä on elektroniikan vallankumous?

Mikä on elektroniikan vallankumous?

Elektroniikkalaitteet ovat mullistaneet ihmisen elämää historiassa jo monta kertaa, eikä vauhti näytä ainakaan hidastuvan. Muutos on ollut todella huomattava ja nopea, kun ottaa huomioon, että elektroniikan historian ensimmäiset komponentit keksittiin 1900-luvun alkupuolella. Vain hieman yli sadassa vuodessa elektroniikasta on tullut keskeinen osa ihmisten elämää. Monet tuskin pystyvät ajattelemaan elämäänsä ilman elektronisia laitteita, sillä ne ovat sekä käytännöllisiä että viihdyttäviä. Elektronisten komponenttien avulla voidaan ohjata ja automatisoida laitteita. Lisäksi niistä voidaan tehdä kulttuuria ja taidetta, joten elektroniikasta on todella moneksi. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että vain mielikuvitus on elektroniikan rajana.

Elektroniikan vallankumous edellytti uudenlaista tekniikkaa, jolla sähkövirtaa pystyttiin ohjaamaan. Aluksi sähkölaitteet olivat enemmänkin käytännöllisiä ja niillä helpotettiin arjen toimintoja. Nykyään viihde-elektroniikka on noussut tärkeään osaan elektronisten laitteiden kohdalla.

VIIHDE-ELEKTRONIIKKA | VIIME VUOSIKYMMENIEN TRENDI

1900-lukua edetessä viihde-elektroniikan merkitys kasvoi jatkuvasti. Vuosisadan lopussa tietokoneet, CD-soittimet sekä televisiot olivat lähes joka kodissa. Ihmiset alkoivat käyttämään elektronisia laitteita yhä enemmän viihteen kuluttamiseen. Monet uudet innovaatiot liittyivät nimenomaan viihde-elektroniikkaan ja se vei elektroniikan kehitystä eteenpäin myös laajemmin.

Viihde-elektroniikan keskuksena on toiminut pitkälti Japani, joka hallitsi viihde-elektroniikan valmistusta varsinkin sen alkupuolella. Myöhemmin Yhdysvallat olivat myös tärkeä viihde-elektroniikan tuottaja. Japanissa elektroniikka alkoi elämään omaa elämäänsä ja sen avulla rakennettiin erityisesti lasten leluja. Autoradat ja kauko-ohjattavat autot olivat tärkeä osa monen lapsen elämää 1900-luvun puolivälin jälkeen.

AIKAMATKA ELEKTRONIIKAN ALKUJUURILLA

AIKAMATKA ELEKTRONIIKAN ALKUJUURILLA

Ennen nykyisiä puolijohteisiin perustuvia elektroniikan komponentteja oli käytössä eri tekniikalla valmistettuja komponentteja. Ne olivat kuitenkin kokonsa puolesta kömpelöitä, sillä ne kasvattivat elektronisten laitteiden kokoa huomattavasti. Lisäksi monet komponentit lämpenivät helposti, joten niiden asentaminen kuluttajille tarkoitettuihin laitteisiin oli ongelmallista. Tämä kaikki kuitenkin muuttui 1900-luvun alussa, kun ihmiset oppivat valmistamaan elektroniikan komponentteja puolijohteista.

Nykyihmisille aikamatka 1900-luvun alkuun olisi monelle varmasti melkoinen elämys. Elektronisia laitteita ei juuri ollut, vaan tehtaat toimivat mekaanisesti ja kodeissa ei välttämättä ollut edes sähkölamppuja. Keskeisin elektroninen komponentti oli elektroniputki, joka oli hieman sähkölamppua muistuttava esine. Niiden rakennettiin jo erilaisia sähkölaitteita, kuten radioita, mutta vasta puolijohdekomponentit todella mullistivat sähköiset laitteet.

ELEKTRONIIKAN VALLANKUMOUS | TRANSISTORIN ESIIN MARSSI 1950-LUVULLA

Ihmiskunnan historiassa on ollut useita merkittäviä hetkiä ja esimerkiksi tekniikan historia tuntee monia suuria läpimurtoja. Yksi niistä on vuonna 1947 kehitetty transistori, joka oli elektroniputken seuraava kehitysvaihe. Elektroniikan vallankumous oli transistorin kehittämisen jälkeen valmis lähtemään tosissaan käyntiin. Transistori mahdollisti sähkölaitteiden pienemmän koon sekä sen, että se ei tuottanut niin paljon lämpöä kuin elektroniputki. Näin ollen elektroniset laitteet lähtivät valtaamaan kuluttajamarkkinoita ja loppu on historiaa.

Elektroniikkalaitteet yleistyivät nopeasti ihmisten arjessa 1950-luvulta eteenpäin. Transistori mahdollisti monien nykyään tavallisten esineiden valmistuksen, kuten television, radion sekä stereoiden. Samalla niiden hinnat halpenivat ja niille alettiin tuottamaan erilaista sisältöä. Lopulta transistoreiden valmistamiseen liittyvä tekniikka kehittyi niin pitkälle, että 1900-luvun loppupuolella voitiin alkaa valmistamaan prosessoreita ja sitä kautta kotitietokoneita. Tietokoneen prosessorissa on miljoonia transistoreja, joiden avulla voidaan ohjata tietokoneen toimintaa.