Puhelimen historia alkaa 1800-luvulta. Olisi melko hankalaa määritellä mikä oli virallisesti ensimmäinen puhelin, sillä samoihin aikoihin 1800-luvun loppupuoliskolla tehtiin useita eri puhelimen syntyyn suuntaavia keksintöjä. Puhelintekniikkaa edelsivät lähettimen keksiminen ja sähkömagnetismin kehitys. Varhaisimmat puhelimet toimivat siten, että soitettiin ensin puhelinkeskukseen, josta puhelunyhdistäjä kytki puhelun vastaanottajan puhelinlinjaan. Myöhemmin yhdistäminen automatisoitui mekaanisen ja lopulta digitaalisen järjestelmän avulla.
Ensimmäinen puhelin Suomessa
Suomeenkin puhelimet tulivat 1800-luvulla. Vuonna 1877 Johan Nissinen alkoi myydä puhelimia Helsingissä ja perusti Suomen ensimmäisen puhelinlinjan. Turkuun perustettiin vuonna 1881 Suomen ensimmäinen puhelinlaitos. Aluksi puhelimet olivat kaupunkien ylellisyyttä. Vasta toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä puhelin alkoi yleistyä niin sanotuksi joka kodin laitteeksi. Lankapuhelinten määrä oli suurimmillaan vuonna 1993, jonka jälkeen kännykkä alkoi vähitellen syödä markkina-alaa.
Ensimmäisen matkapuhelimen oli kehittänyt Motorola vuonna 1973. Nokian ensimmäinen puhelin tuli markkinoille 1980-luvun lopulla. NMT-yhteydellä toimiva nokialainen mahtui hädin tuskin taskuun. 1991 avattu GSM-verkko toimikin jo pohjoismaita laajemmin ja seuraavana vuonna Nokia julkaisi 1011-mallin. Se oli ensimmäinen puhelin, jolla pystyi vastaanottamaan tekstiviestejä. Tämän jälkeen matkapuhelinten kehitys jatkui kiihkeänä ja niiden ominaisuudet monipuolistuivat vuosi vuodelta.
Väline pysyy, käyttötapa muuttuu
2020-luvulla on jo hyvin harvinaista tavata henkilö, jolla ei olisi puhelinta. Toinen harvinaisuus on henkilö, joka käyttää puhelinta vain perinteisesti soittamiseen. Älypuhelimen myötä globalisaatio on saanut aivan uusia merkityksiä. Taskussa kulkeva monitoimilaite on muuttanut suhdettamme niin tiedonvälitykseen, kommunikaatioon kuin vaikkapa työhön. Nykyaikana kuka tahansa voi halutessaan olla oman elämänsä sisällöntuottaja, pelkästään älypuhelimen avulla.